Keskiviikon keskeneräiset 18/2016

Hellou!

Edelleen iso osa neulomisajasta on työmatkat. Jonkin verran illallakotona saatan neuloa, mutta viime aikoina olen päätynyt pelaamaan videopelejä neulomisen sijaan.

Huomenna on helatorstai mikä tarkoittaa että saan neuloa vaikka koko päivän! Ainakin muutaman tunnin käyn päivällä neuletapaamisessa löpisemässä ja puikkoja heiluttelemassa.

Tuolla valmistuneissa on mukana myös Baymax -amigurumi, johon saatte ohjeen kuvien kera kunhan ehdin virkkailemaan ja kuvaamaan hieman paremmin. Tarkkaa aikaa en uskalla luvata.

Tarkennuksena listaan:
ne missä ei saajaa ole erikseen mainittu ovat ensisijaisesti itselleni, mutta jos ne ei tunnu valmistuttuaan omilta niin lahjon niillä kavereitani :)

Keskeneräiset 18/2016:
1. See You There -takki
2. Isoäidinneliöistä koostuvat palatossut Herra N:lle
3. Broken seed -sukat Herra N:lle
4. kämmekkäät lahjaksi
5. Huivi omasta päästä

Jonosta löytyy seuraavanlaisia tapauksia (en yhtään tiedä missä järjestyksessä nämä pääsevät puikoille):
♥  Glitz at the Ritz -huivi
♥  Semki -sukat
♥  räsymattosukat jämälangoista
♥  pitkät raidalliset sukat
♥  Elsa -lapaset
♥  Totoro- tai pöllölapaset

Valmistuneet työt 2016:
●  Onteloneulelapaset siskolleni (tammikuu)
●  Travelling cables -pipo (tammikuu)
●  Travelling cables -pipo äidilleni (tammikuu)
●  Elementary Watson -sukat veljelleni (tammikuu)
●  Perusvillasukat mummilleni (helmikuu)
●  Baymax -amigurumi siskolleni (helmikuu)
●  pöllö -amigurumeja (helmikuu)
●  tuubihuivi, armknitting (maaliskuu)
●  ohuet unisukat (huhtikuu)

Mitä sinun puikoillasi on tällä hetkellä? Vastaa kommenteissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja (piikeillä tai ilman) tai kommentoi muuten vaan