Joko syöt samaa ruokaa monta päivää tai sitten sovellat aivan helvetisti.

Mun ratkaisu on yleensä tuo ensimmäinen. Mutta onneksi pienillä lisäyksillä saa vaihtelua, niin makaronimössöäkin pystyy syömään sen 3 päivää.

Pinaatti-juustomakaronimössö

Pastarian Pinaatti-Juusto pasta-ateria
makaronia
jauhelihaa
juustoraastetta
(en nyt laita mitään määriä kun tein fiilispohjalta)

Eli pasta-ateria valmistetaan muuten ohjeen mukaan, mutta vettä laitetaan sen verran enemmän, että saadaan keitettyä makaroni siinä samalla. Pastan kypsyessa paistetaan (ja maustetaan) jauheliha. Kun kaikki on kypsiä niin sekaisin ja tadaa: ruoka on valmista. Päälle vähän juustoraastetta ja namnam.


Kana-aurajuustokastiketta, riisiä ja salaattia (kahdelle)

Kastike:
250g maustamatonta broilerin filesuikaletta
2,5 dl (1prk) Valio AURA ruokakermaa
pieni sipuli

Paista broileri ja kuullota sipulit samalla.
Lisää kerma ja kiehauta.

Keitä riisi ohjeen mukaan.

Salaatti:
jääsalaattia
punainen paprika
pikku tomaatteja
ananaspaloja
tuorekurkkua
raejuustoa


Kotlettia, uunivihanneksia ja kermaviilikastiketta

perunoita
sipulia
bataattia
porkkanoita
valkosipulin kynsiä (maun mukaan)
öljyä
(suolaa)

Pilko vihannekset sopiviksi paloiksi.
Laita uunivuokaan (ripottele päälle suolaa) ja kaada hieman öljyä vihanneksille.
Sekoita ja paista uunissa 200°C noin 30 min ja pudota sitten lämpö 175°C ja paista vielä 30 min.

Kypsennä kotletit ohjeen mukaan.

Kermaviilikastikkeena toimii mikä tahansa dippi tai voit maustaa kermaviilin itse.

**********
Siinäpä kaikki tällä kertaa. Yritän saada käsityöpostauksen aikaiseksi tässä lähiaikoina, mutta katsotaan miten käy.

Ps. Anteeksi kielenkäyttöni.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja (piikeillä tai ilman) tai kommentoi muuten vaan